Kesän aikana laman pohjasta saatiin ensimmäiset kosketukset: asuntokauppaa elpyy vienosti. Kuitenkin työttömyys pahenee vielä pitkän matkaa eteenpäin, vaikka jo nyt se koskee yli 10 000 irtisanottua, 100 000 lomautettua ja 125 000 yt-neuvotteluissa mukana olevaa työntekijää.

Kuulin radiosta äskettäin haastattelun työhyvinvoinnista. Siinä kerrottiin, että tutkimuksen mukaan kaksi vuotta irtisanomisten jälkeen jäljelle jääneet työntekijät voivat myös aiempaa huonommin. Syyksi tähän tutkijaprofessori mainitsi jäljelle jääneiden kasvaneet työpaineet.

Jos irtisanotut kärsivätkin tilanteessa eniten, voivat he hankkia täydentävää ja itseään hyödyttävää koulutusta, uusia harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita. Niin he saattavat päästä nopeammin takaisin työelämään. Raskainta mielestäni olisi odottaa ja odottaa tulevaa mahdollista irtisanomista.

Asuessani USA:ssa siellä irtisanotut ohjattiin heti ulos yrityksestä, kun he olivat vain keränneet tavaransa. Pidin sitä aivan käsittämättömän röyhkeänä tapana kohdella työntekijöitä. Myöhemmin olen lukenut, että he saivat vähintään puolen vuoden palkan käteensä samalla. Ilmankos Kaliforniassa ei juuri yksikään naapurini eläkeläisiä lukuun ottamatta asunut puolta vuotta pidempään asuinhotellissamme. He joko saivat potkut tai ostivat oman kämpän.

Ei tämä suomalainenkaan malli oikein hyvältä kuulosta, kun vuosikymmeniä yrityksessä palvelleita työntekijöitä pidetään epävarmuudessa ennen kuin heidät hyllytetään odottamaan eläkeputkeen. Yksi työkavereistani sai kiitokseksi pitkistä palvelusvuosista samana päivänä ensin paikan sijaisena ja sitten potkut, koska koko yksikkö lopetettiin. On siinä päätöstä kerrakseen työuralle. Viestintäkatkos, mitä ilmeisemmin, johdon eri portaiden välillä.

Anne Kosonen

Biblon verkkotoimittaja