Keskustelu»Tuoreimmat»Fazerilla paras kokonaismaine, Koneen johtoa arvostetaan

Fazerilla paras kokonaismaine, Koneen johtoa arvostetaan

Viestejä: 1
Kirjoitti Biblon toimitus|ti 08.05.2012 klo 11:29
Suomalaisista suuryrityksistä paras maine on Fazerilla, Fiskarsilla ja Pauligilla. T-Median tekemän, Reputation Instituten menetelmillä toteutetun tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat näitä yrityksiä eniten. Tutkimus oli osa maailman laajinta mainetutkimusta, jonka Reputation Institute toteutti yli 40 maassa.

- Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna monta erittäin hyvämaineista yhtiötä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli 80 pisteen huipputuloksen sai vain kaksi yritystä, kun Suomesta huippupisteille ylsi viisi eri yhtiötä, Reputation Instituten Suomen edustaja Riku Ruokolahti kertoo.

Arvostuksen, ihailun ja luottamuksen lisäksi tutkimuksessa mitattiin myös maineen seitsemää eri ulottuvuutta: tuotteita ja palveluita, innovatiivisuutta, työnantajamainetta, hallinnointitapaa, yrityskansalaisuutta, johtamista ja taloudellisesta suorituskykyä.

Viime vuoden tuloksiin verrattuna hyvän hallintotavan merkitys on selvästi korostunut ja noussut tuotteiden ja palveluiden jälkeen toiseksi tärkeimmäksi maineen ulottuvuudeksi.

Maineikkain business-to-business -yritys löytyy tutkimuksen sijalta neljä: Koneen tulos on erittäin hyvä maailmanlaajuisestikin b-to-b-yritysten joukossa. Erityisen hyvin Kone pärjää johtajuudessa.

- Maksimipistemäärä 100:sta Koneen johtajuus saa 85,7. Se on yli kymmenen pistettä enemmän kuin toiseksi parhaat johtajuuspisteet saaneella Konecranesilla ja yli 20 pistettä korkeampi kuin Nokialla, Ruokolahti toteaa. Nokian saamat pisteet tänä vuonna olivat 65,5 kun vielä vuotta aikaisemmin johtajuuspisteet olivat 71,4.

Tutkimukseen vastasi 2561 suomalaista, jotka antoivat yli 9000 arviota suomalaisyrityksistä. Kysymykset kartoittivat vastaajien tunteita, arvostusta, ihailua ja luottamusta yritystä kohtaan. Tutkimus toteutettiin keväällä 2012.

Lue lisää tiedotteesta:
http://www.t-media.fi/koneen-johtoa-arvostetaan/


Jaa tämä muille

|

Kommentoi

Tämän aiheen viestit